Yrittäjä ja entinen huippu-urheilija Ringa Ropo, 60, on joutunut elämässään hyvästelemään useita hänelle rakkaita ihmisiä. Puolison kuoleman jälkeen arki tuntui pitkään raskaalta ja tulevaisuus sumuiselta. Sitten hänen käteensä osui sivellin.
Nyt maalaamisesta on tullut Ropolle paljon enemmän kuin uusi harrastus. Se on tapa käsitellä asioita, joille hän ei ole aina löytänyt sanoja.
Kun Ringa Ropo aloittaa uuden työn, hän ei yleensä tiedä, millainen taulusta lopulta tulee. Valkoiselle pohjalle syntyy ensin yksi voimakas veto, sen jälkeen toinen ja kolmas. Lopputulos saa rakentua rauhassa ilman ennakkosuunnitelmaa.
Viime talvesta lähtien maalauksia on syntynyt jo kymmeniä.
”Taiteen avulla olen työstänyt asioita, joiden on tarvinnut päästä ulos. Luovuus antaa mahdollisuuden sisäiselle prosessille, jonka avulla olen alkanut eheytyä.”
Vielä vuosi sitten Ropo harkitsi terapiaan hakeutumista. Hän halusi käsitellä menetyksiä ja kaikkea sitä surua, jota vuosien aikana oli kertynyt. Lopulta elämä vei kuitenkin toiseen suuntaan.
Siveltimet ja kanvaasit astuivat kuvaan.
”Maalaaminen on minun terapiaani. Uskon, että matka omaan itseeni onnistuu kaikkein parhaiten näin, oman toimintani kautta.”
Suru purkautui yllättäen
Ringa Ropo jäi leskeksi huhtikuussa 2023. Hänen aviomiehensä, entinen kolmiloikkaaja Heikki ”Hessu” Herva kuoli 60-vuotiaana haimasyöpään. Pari ehti olla naimisissa hieman yli vuoden, mutta heidän suhteensa pohjautui paljon pidempään jatkuneeseen ystävyyteen. Ystävyys muuttui rakkaudeksi vuonna 2017.
Puolison menetys ei ollut Ringalle ensimmäinen suuri suru.
Vuonna 1999 hänen esikoispoikansa Juho kuoli leukemiaan vain vuoden ja kymmenen kuukauden ikäisenä. Vuonna 2010 Ringan äiti menehtyi 72-vuotiaana yllättäen sydämen vajaatoiminnan seurauksena. Kymmenen vuotta myöhemmin hän joutui hyvästelemään myös parhaan ystävänsä, joka kuoli aivosyöpään.
Miehen kuoleman jälkeen Ringa pystyi vielä jatkamaan arkea, mutta noin vuoden kuluttua tilanne muuttui. Merkkipäivät nostivat surun voimakkaasti pintaan ja elämä alkoi tuntua raskaalta sekä vailla suuntaa.
Hän haki apua lääkäriltä ja sai lääkityksen ahdistukseen. Sen avulla arki ja työnteko alkoivat jälleen onnistua.
Ropo työskentelee yrittäjänä ja muun muassa tyttärensä, korkeushyppääjä Ella Junnilan, pr-managerina. Lisäksi hän toimii pikajuoksijoiden Konsta ja Iina Alatuvan managerina sekä tekee töitä Sponssipörssille.
Kun Ringa täytti viime helmikuussa 60 vuotta, hän halusi viettää merkkipäivää aikuisten lastensa kanssa hieman tavallisuudesta poikkeavalla tavalla.
Porukalle varattiin osallistuminen muusikko ja taiteilija Sofia Zidanin vetämään taidetyöpajaan.
Belgian suunnalla asuva Ella ei päässyt mukaan, mutta Emma ja Juuso lähtivät äitinsä seuraksi Rastilan kartanolle. Kahden tunnin aikana Ringa valitsi eteensä sinisen eri sävyjä ja alkoi maalata.
Syntyi tunne, jota hän ei osannut odottaa.
”Yllätyin, miten nopeasti jokin tulppa irtosi sisälläni. Kotiin päästyäni ja vielä seuraavanakin päivänä ajattelin vain sitä tunnetta, joka minulle tuli maalatessani ja sen jälkeen.”
Ringa ei vieläkään osaa tarkasti nimetä, mitä silloin tapahtui. Hän kuitenkin tiesi, että jokin oli liikahtanut hänen sisällään.
Kotona hän kaivoi esiin edesmenneen äitinsä vanhat siveltimet ja akryylimaalit. Hän hankki kaupasta lisää maalauspohjia.
Äiti oli ollut taitava maalari, ja Ringan työhuoneen seinällä on edelleen kaksi hänen tekemäänsä maisemamaalausta.
Seuraavana aamuna tunne oli yhä tallella.
Ringa halusi jälleen maalata.
”Ujutin itseni vahingossa tilanteeseen, jossa huomasin kaipaavani maalaamista aina, kun suti ei ollut kädessäni.”
Riihimäellä asuva Ropo teki poikansa Juuson vanhasta huoneesta oman studionsa. Tilaan ilmestyi työpöytä, tuoli, maaleja, siveltimiä, maalauspohjia ja telineitä.
Parhaimmillaan hän saattaa aloittaa aamulla, palata huoneeseen päivällä ja jatkaa vielä myöhään illalla.
”Kun tarve tulee syvältä sisältä, sitä vastaan on turha taistella.”
Maalaamisesta tuli voima, joka kutsuu takaisin
Kuukausien aikana töitä alkoi valmistua lähes päivittäin. Ringa jakoi kuvia uusista maalauksista perheen WhatsApp-ryhmään. Joskus luomisen tarve oli niin kova, että varsinaisten kanvaasien loputtua hän tarttui pahvinpaloihin ja maalasi niille.
Aiemmin taide ei ollut tuntunut lainkaan omalta.
”Ajattelin aina, että toiset tekevät käsillään, minä teen jaloillani. En ymmärtänyt, että taide voisi olla minua varten.”
Keväällä Ringa kertoi uudesta harrastuksestaan Hakametsän jäähallilla kesäkuun alussa järjestetyn Huippu-urheiluviikon järjestäjälle. Keskustelu sai yllättävän käänteen.
Ropolle ehdotettiin, että hän voisi järjestää tapahtuman yhteydessä ensimmäisen oman näyttelynsä.
Ajatus tuntui ensin lähes mahdottomalta.
”Ajattelin, ettei siinä ole mitään järkeä. Luottamus omiin kykyihini oli hyvin huono, enkä ollut missään vaiheessa ajatellut maalaamani kenellekään toiselle vaan täysin omaksi ilokseni.”
Näyttely kuitenkin muutti hänen käsitystään omista töistään.
Palaute oli positiivista. Näyttelyn jälkeen yksi ammattitaiteilija otti Ropoon yhteyttä ja kiinnitti huomiota erityisesti teosten tunnelmaan.
Hänen mielestään maalauksista saattoi nähdä, että Ringa käsitteli elämässään vaikeita asioita. Erityisesti teosten tummat sinisen, mustan ja harmaan sävyt herättivät kysymyksiä.
Mistä ne kumpusivat? Mitä Ringa halusi niillä sanoa?
Kysymys pysäytti hänet.
”Se pysäytti. Vasta silloin ymmärsin, että hitto vie, minähän pusken ulos jotain, jota en ollut edes tiedostanut. Jotain käsittelemätöntä, jonka täytyy päästä tätä kautta ulos.”
Tuon hetken jälkeen Ringa alkoi ymmärtää entistä paremmin, miksi maalaaminen tuntui niin hyvältä.
Jokaisen maalaushetken jälkeen hengittäminen tuntui helpommalta.
”Silloin tuntuu, että elämä voittaa taas”
Elokuussa Ropon töitä oli esillä myös Töölössä sijaitsevassa El Reyo -taidekellarissa. Osa maalauksista on löytänyt jo ostajansa.
Samalla Ringa on opiskellut maalaamista omatoimisesti ja tutustunut erilaisiin tekniikoihin sosiaalisen median kautta.
Monet hänen töistään ovat sävyiltään tummia, mutta hän on tietoisesti halunnut tuoda mukaan myös värejä.
Erityisesti punainen kiinnostaa häntä. Samoin vastavärit, jotka eivät vain sulautuisi ympäristöön vaan pysäyttävät katsojan ja rikkovat muuten harmonisen kokonaisuuden.
Yksi maalaus sai alkunsa jälleen tummasta ajatuksesta.
Ringa huomasi täyttävänsä pohjaa mustalla spiraalilla.
”Silloin ajattelin: ei hitto, taas tätä samaa. Päätin lisätä teokseen keltaista väriä, ja se sai auringon muodon. Teos sai nimekseen Toivon puolella.”
Ringa työskentelee usein useiden keskeneräisten maalausten parissa yhtä aikaa. Hän kokeilee teosten pinnassa erilaisia materiaaleja ja rakentaa tekstuuria tekstuuripastalla, korjaustäytemassoilla, leivinjauheella ja sokerilla.
Siveltimet eivät myöskään ole hänen ainoita työvälineitään. Käytössä ovat myös veitset ja muut välineet. Yhden maalauksen rosoisen pinnan hän sai aikaan vanhalla pankkikortilla.
Kun Ringa maalaa, muu maailma voi kadota ympäriltä.
Useimmiten hän työskentelee hiljaisuudessa. Joskus taustalla soi klassinen musiikki. Ajantaju saattaa kadota niin täydellisesti, että jopa Teams-kokous on unohtunut.
Kaikki työt eivät etene helposti. Välillä Ringa tuijottaa keskeneräistä teosta ja tietää, ettei jotain ole vielä löytynyt.
Sitten ratkaisu saattaa yhtäkkiä tulla.
Kun puuttuva yksityiskohta löytyy ja maalaus alkaa tuntua kokonaiselta, tunne on hänelle tuttu entuudestaan.
”Sen jälkeen on voittajafiilis. Se on samankaltainen tunnetila, jollaisia olen kokenut urheilussa.”
Ringa vertaa tunnetta urheilusuorituksen jälkeiseen endorfiiniryöppyyn.
”Silloin tuntuu, että elämä voittaa taas. Maalaaminen on minulle äärimmäisen puhdistavaa, eheyttävää ja voimaannuttavaa.”
Vaikka Ringa kokee maalaamisen terapeuttiseksi, hän ei istu teosten äärellä tarkoituksella käymässä läpi elämänsä kaikkein kipeimpiä hetkiä.
Usein suru ja muistot tulevat esiin vasta myöhemmin, kun työ on jo valmis.
”En pysty määrittelemään, kenen kuolemasta mikäkin suru tai teos kumpuaa. Oleellista on, että tuska pääsee ulos.”
Uusi elämä tuntuu omalta
Ringa tietää itsekin, että taiteilijana hän on vasta aivan alussa. Hän ei kuitenkaan halua vielä tehdä itselleen tavoitteita tai tarkkoja suunnitelmia.
Epävarmuus omista taidoista on edelleen läsnä, vaikka maalaukset ovat saaneet paljon hyvää palautetta.
Siitä huolimatta Ringa kokee löytäneensä jotain merkittävää.
”Tiedän olevani oman ammatillisen urani loppumetreillä ja tunnen pohjatonta iloa siitä, että olen löytänyt elämääni jotain sellaista, mitä voin tehdä, vaikka olisin sänkypotilas. Saan suurta lohtua ajatuksesta, että minulla on tällainen uusi ystävä, maalaus.”
Kuusikymppisenä Ringa on ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa aikaa omille kiinnostuksenkohteille on paljon enemmän.
Hän uskoo, ettei aiemmin ollut osannut pysähtyä tutkimaan itseään samalla tavalla.
”Tuntuu, että olen nyt matkustanut omaan itseeni ensimmäistä kertaa kunnolla. Taide on ollut purkautumisvälineeni, jonkinlainen väylä puhdistumiselle.”
Aikaisemmin hänen elämänsä oli pitkälti rakentunut muiden ympärille: huippu-urheilun, perheen, läheisten ja menetysten keskeltä selviytymisen.
Nyt suunta on toinen.
”Rakennan nyt uudenlaista elämää, joka näyttää omalta itseltäni. Haluan etsiä omanlaisen tapani nähdä asioita, löytää minun tapani käyttää värejä ja maalata. Rajattomat mahdollisuudet tuntuvat koukuttavalta, siltä kuin olisin karkkikaupassa ja saisin valita, mitä haluan.”
Puolison kuoleman jättämä suru ei ole kadonnut. Ringa kertoo kuitenkin oppineensa elämään itsenäistä hyvää arkea. Elämä on jatkanut kulkuaan, eikä suru hallitse enää jokaista päivää.
Hessun kuoleman jälkeen Ringa kävi tämän haudalla tavallisesti kerran viikossa, perjantaisin. Hän halusi ajatella, että näin ”Hessukin pääsisi viikonlopunviettoon”.
Vähitellen tapa jäi pois.
Muisto ei kuitenkaan ole kadonnut.
”Ei Hessu silti katoa minnekään, kuten ei Juhokaan. Molemmat kulkevat aina mukanani.”
Ringa Ropo
Syntynyt: 1966 Kangasniemellä.
Asuu: Riihimäellä siperianhusky Cindyn kanssa.
Perhe: Leski. Aikuiset lapset Ella, Emma ja Juuso Junnila sekä vuonna 1999 alle kaksivuotiaana menehtynyt Juho.
Ura: Yrittäjä ja urheilijoiden pr-manageri. Entinen pituus- ja korkeushyppääjä. Hän pitää edelleen hallussaan pituushypyn Suomen ennätystä 685 senttimetrin tuloksella vuodelta 1990.
