Näyttelijä Sinikka Sokka kertoo lapsuudestaan kokemuksen, joka on kulkenut hänen mukanaan vuosikymmenten ajan. Sokka vietti pikkulapsena vuoden Turun birgittalaisluostarissa yhdessä nuorempien sisarustensa kanssa.
Taustalla oli perheen vaikea tilanne. Sokan isä oli sodasta traumatisoitunut ja käytti alkoholia. Humalassa hänen käytöksensä muuttui uhkaavaksi ja pelottavaksi. Lopulta Sokan äiti päätti erota miehestään.
Ratkaisu oli perheelle raskas myös taloudellisesti. Avioeron jälkeen rahat loppuivat, eikä äidillä ollut mahdollisuutta pitää lapsia kotona samalla tavalla kuin ennen. Siksi Sokka ja hänen pikkusisaruksensa menivät Turun birgittalaisluostariin siksi aikaa, kun äiti yritti saada elämänsä järjestykseen.
Sokka ei itse muista luostariin muuttamisesta juuri mitään. Hänen mukaansa kokemus oli pienelle lapselle niin suuri järkytys, että mieli saattoi yksinkertaisesti sulkea sen pois.
– En muista muutosta mitään. Ajattelen, että äidistä eroon joutuminen oli pienelle tytölle niin järkyttävä kokemus, että se on pyyhkiytynyt kokonaan pois mielestäni, Sokka kertoo.
Äidin poissaolo painoi kuitenkin arjessa. Sokka oli huolissaan sekä äidistään että siitä, kuinka hänen pienemmät sisaruksensa pärjäsivät. Huoli vaikutti jopa uneen.
Äiti tuli viikonloppuisin tapaamaan lapsiaan. Vierailut olivat tärkeitä, mutta samalla ne toivat pintaan ikävän, jota kaikki kolme lasta kantoivat mukanaan.
Luostarissa elämä oli Sokan muistojen mukaan melko laitosmaista, mutta vuodesta ei ole jäänyt hänelle pelkästään synkkää kuvaa. Siellä oli myös tavallisen lapsuuden hetkiä. Hän sai leikkiä ja laulaa sekä osallistua katoliseen yömessuun.
Vuoden kuluttua tilanne oli muuttunut niin, että äiti pystyi hakemaan lapset takaisin kotiin.
Sokka uskoo, että lapsuudessa koetut vaikeat asiat jättävät ihmiseen jälkensä, vaikka aikaa kuluisi kuinka paljon.
– Kun joutuu kohtaamaan rajuja asioita liian varhain, niistä jää jälki. Tietynlainen surumielisyys asuu minussa edelleen.
Hän ei kuitenkaan syytä äitiään tapahtuneesta. Päinvastoin Sokka ymmärtää nyt aikuisena, kuinka mahdoton tilanne tämä oli ollut.
– Se ei ole kenenkään syytä. Äidillä ei ollut muuta vaihtoehtoa. Hän teki vaikeassa tilanteessa parhaan mahdollisen valinnan.
Myös terveys pysäytti
Sokan elämässä on ollut viime vuosina toinenkin raskas vaihe. Vuonna 2024 hänelle tehtiin sydämeen pallolaajennus. Toimenpiteen yhteydessä selvisi samalla, mistä pitkään jatkuneet erikoiset oireet olivat johtuneet.
Tutkimuksissa kävi ilmi, että sepelvaltimotukoksen lisäksi Sokka oli käynyt läpi sydäninfarktin.
– Toimenpiteen aikana kävi ilmi, että sepelvaltimotukoksen lisäksi oli läpikäynyt sydäninfarktin, Sokka paljasti.
Samana vuonna Sokka puhui myös voinnistaan ja kertoi aiemmin ajatelleensa terveysongelmiensa liittyvän ennen kaikkea uupumukseen. Työelämän paineet olivat tuntuneet kehossa ja mielessä.
– Väsymystä, stressiä ja loppuunpalamisen makua oli havaittavissa, Sokka sanoi.
Kun terveyden vuoksi työprojektit joutuivat hetkeksi sivuun, ensimmäinen tunne oli harmitus. Myöhemmin näkökulma kuitenkin muuttui. Pakollinen tauko osoittautui tarpeelliseksi.
– Olen ihan tyytyväinen, että olen saanut tällaisen breikin, hän tuumasi.
Heinäkuussa 2024 Sokka kertoi vointinsa olevan hyvä. Vaikeista kokemuksista huolimatta hän oli saanut mahdollisuuden pysähtyä ja pitää huolta itsestään.
Lapsuuden tapahtumat ja myöhemmät terveyshaasteet ovat olleet hyvin erilaisia kokemuksia, mutta Sokan puheissa yhdistyy yksi asia: vaikeiden vaiheiden kanssa on ollut mahdollista jatkaa eteenpäin ilman, että menneisyyttä tarvitsee kiistää.
