Kauko Röyhkä kertoo avoimesti nuoruudestaan ja ajasta, jolloin ystäviä ei ollut lainkaan. Hänen mukaansa yksinäisyys kesti useita vuosia, kunnes yksi tavallinen koulupäivä sai elämän suunnan muuttumaan tavalla, jota hän ei olisi voinut odottaa.
– 11-17-vuotiaana minulla ei ollut yhtään ystävää. Olin kaiket illat kotona ja katsoin telkkaria. Haaveilin vain lomista, jolloin pääsin Pelloon ja kavereiden kanssa metsään ja kalaan, hän kirjoittaa Facebookissa.
Röyhkän mukaan tekeillä oleva musikaali pohjautuu hänen omiin nuoruuden kokemuksiinsa.
Arki oli pitkään yksinäistä. Sitten eräänä marraskuisena perjantaina koulussa järjestettiin tanssikurssi. Pojat vietiin tyttöjen voimistelusaliin opettelemaan paritansseja, ja tällä kertaa tytöt saivat itse valita tanssiparinsa.
Yksi valinta jäi erityisesti Röyhkän mieleen.
– Luokan kaunein tyttö, jota olin usein katsellut, valitsi minut. Tanssimme jäykästi valssia, fokstrottia ja ties mitä. En osannut laskea askelia, mutta liikuin jotenkuten musiikin mukaan.
Tanssikurssi herätti Röyhkän uteliaisuuden. Hän oli kuullut Oulun edustalla sijaitsevasta saaresta ja siellä olevasta Seelari-diskosta, jonne nuoret kokoontuivat perjantai-iltaisin. Ajatus oli selvä: sinne piti päästä.
Hän uskoi myös tanssiparikseen valitun kauniin tytön olevan siellä.
Sisäänpääsyyn tarvittiin kuitenkin rahaa, eikä sitä ollut. Röyhkä otti kirjahyllystä tietosanakirjan ja vei sen divariin. Kirja ei ollut erityisen arvokas, vaan sellaista oli aikoinaan jaettu koteihin jopa ilmaiseksi.
Divarinpitäjä nauroi asialle, mutta antoi kirjasta kaksi markkaa.
– Hän varmaan sääli minua, koska maksoi siitä kaksi markkaa. Juuri sen verran tarvitsin että pääsin Seelariin sisään.
Rahaa bussilippuun ei kuitenkaan enää jäänyt. Saareen kulki bussi kerran tunnissa, mutta Röyhkä päätti taittaa matkan kävellen.
Hän muistaa yhä tarkasti, millaisissa vaatteissa oli liikkeellä.
– Minulla oli pitkät hiukset, raidallinen maripaita ja siisti farkkuliivi. Näytin nynnypojalta, joka haluaisi olla hippi, mutta jolta puuttui asennetta ja elämänkokemusta.
Hän ei myöskään ymmärtänyt, miksi juuri luokan kaunein tyttö oli valinnut hänet tanssiparikseen.
– En ymmärtänyt miksi kaunis tyttö oli halunnut tanssia juuri minun kanssani, eihän minussa ollut mitään sellaista mitä nuorisomaailmassa arvostettiin.
Matka saarelle ei ollut täysin rauhallinen. Röyhkä kertoo joutuneensa läheltä piti -tilanteeseen parin humalaisen nuoren miehen kanssa.
– Matkalla saareen meinasin saada turpiini parilta känniseltä jätkältä.
Kun hän lopulta pääsi Seelariin, väkeä oli jo runsaasti. Diskon ovet avautuivat kuudelta, mutta jonoa oli kertynyt jo puoli tuntia aiemmin.
Röyhkä muistaa ihmisten hengityksessä leijuneen omenaviinin hajun. Itse hän oli selvin päin. Kaikki jonottajat eivät mahtuneet sisälle, ja osa jäi ulkopuolelle painautuneena ikkunoita vasten.
– Pettyneet tyypit näyttivät merkkejä: tuu ulos, vitun homo, tai tulee nokkiin!
Sisällä oli myös tyttö, jonka kanssa Röyhkä oli tanssinut koulussa. Tytöllä oli paljon ystäviä, hän poltti tupakkaa ja vaikutti tyylikkäältä sekä suositulta.
Röyhkä koki, ettei tyttö juuri huomioinut häntä.
Diskon musiikki ei juuri innostanut häntä. Poikkeuksena olivat muutamat Dr. Feelgoodin ja Z.Z. Topin rockkappaleet. Hän ei tanssinut illan aikana kertaakaan, mutta jotain merkittävää tapahtui silti.
Röyhkä tutustui vanhempaan hippiin, joka työskenteli portsarina.
Disko päättyi jo kello kymmeneltä. Röyhkä kertoo tunteneensa helpotusta, kun hän pääsi lähtemään saarelta portsarina toimineen uuden tuttavansa kanssa.
Ensimmäinen ilta ei kuitenkaan jäänyt viimeiseksi.
– Sen illan jälkeen kävin Seelarissa joka perjantai. Lauantaina olin jo epätoivoinen, koska taas piti kestää koko tappavan tylsä viikko ennenkuin pääsisin taas diskoon.
Vähitellen paikasta alkoi löytyä myös ystäviä. Juuri Seelariin muodostuneiden tuttavuuksien kautta syntyi myöhemmin bändi.
Röyhkä ei tuolloin vielä osannut soittaa mitään instrumenttia, mutta alkoi siitä huolimatta tehdä omia kappaleitaan.
– En osannut soittaa mitään instrumenttia, mutta aloin kuitenkin väsätä omia biisejä – varmaan siksi, että niitä oli helpompi soittaa kuin vieraita.
Muutamassa vuodessa tapahtui muutos, joka olisi ollut vaikea kuvitella silloin, kun hän vietti kaikki iltansa yksin kotona television ääressä.
– Kolmisen vuotta myöhemmin olin jo levyttävä artisti.
