Pauli ”Pate” Mustajärven muistokonsertti jätti hänen tyttäreensä Jenni Mustajärveen, 39, voimakkaan jäljen. Kun hän astui lavalta Tampereen Nokia-areenalla, olo oli samaan aikaan hauras ja helpottunut. Kyyneliä piti pidätellä, mutta sisällä tuntui myös siltä kuin raskas paino olisi hetkeksi hellittänyt.
Muistokonsertti järjestettiin päivänä, jolloin viime tapaninpäivänä 69-vuotiaana kuollut suomalaisen rockin ikoni olisi täyttänyt 70 vuotta.
Jenni ei silti usko, että konsertti olisi tuonut surulle varsinaista päätöstä. Päinvastoin, suuren tapahtuman jälkeen hän pelkäsi hiljaisuuden olevan entistäkin voimakkaampi.
”Pelkään, että konsertin jälkeen tulee melkoinen tyhjiö elämään. Se tuntuu hurjalta”, Jenni sanoi konsertin yhteydessä.
Isän menetys ei ole poistunut mihinkään, vaikka Jenni on joutunut opettelemaan elämään sen kanssa. Puhelimessa on yhä tallessa Paten numero sekä heidän välillään käydyt viestit. Jenni kertoo myös puhuvansa isälleen edelleen.
”Meillä on keskustelukanava auki. Kerron hänelle asioita joka päivä. Kun arki on rauhallisempaa ja hiljaisempaa, huomaan hänen alkavan tiputtelemaan asioita saman tien. Kaikenlaisia merkkejä hän lähettelee”, Jenni hiljenee.
Viimeiset kuukaudet ovat hänen mukaansa kuluneet oudossa sumussa. Puoli vuotta on tuntunut yhtä aikaa pitkältä ja käsittämättömän lyhyeltä.
”Koko puoli vuotta on ollut jäätävää aikaa. Aika on mennyt kuin silmänräpäyksessä.”
Kaikki tapahtui niin nopeasti, ettei tapahtunutta ehtinyt kunnolla käsitellä. Pate sai syöpädiagnoosin vain kolme kuukautta ennen kuolemaansa. Sairaus tuli perheelle järkytyksenä, vaikka syöpähoidot ehdittiin lopettaa joulukuussa.
”Kaikki tapahtui niin vauhdikkaasti. Emme ehtineet siitäkään kuolemasta puhua. Itse en ehtinyt tilannetta käsittelemään, eikä hänkään”, Jenni kertoo surullisena.
Viimeisinä aikoina Jenni vietti paljon aikaa isänsä rinnalla. Pate nukkui lopulta pois kotonaan Tampereen Ikurissa. Jennin lisäksi hänen vierellään oli leskeksi jäänyt puoliso Tiina Mustajärvi, jonka kanssa Pate oli ollut yhdessä vuodesta 2013.
Jenni muistaa viimeiset hetket ennen kaikkea rauhallisina. Kaikkea ei tarvinnut enää sanoittaa.
”Viimeiset ajat oli rauhallista… Kun on sanaton yhteys jonkun kanssa, ei siinä tarvitse keskustella. Tärkeintä oli, että oli vain läsnä. Nyt ollaan tässä. Mennään hetki ja päivä kerrallaan”, Jenni kuvaa.
Huumori yhdisti isää ja tytärtä
Yksi asia yhdisti Patea ja Jenniä erityisen vahvasti: samanlainen huumori. Vaikeinakin hetkinä nauru oli heidän tapansa selvitä ja keventää oloa.
”Se oli meille selviytymiskeino. En usko saavani samanlaista yhteyttä enää kenenkään kanssa. Se on sääli. Meillä oli tosi hyvät jutut. Ne olivat omaa luokkaansa.”
Välillä naurulle ei tuntunut olevan sopivaa paikkaa, mutta se ei estänyt kaksikkoa.
”Oli hirveää mennä kirkkoonkin yhdessä. Ei siitä tullut mitään, kun kikateltiin peräpenkeillä. Mitään ei voinut ottaa tosissaan”, Jenni hymähtää.
Kun Jenni miettii, millaisena ihmisenä hän haluaisi muiden muistavan isänsä, hän nostaa esiin ennen kaikkea lämmön ja hyväntahtoisuuden.
”Hän oli kohtelias ja ystävällinen. Kaikki olivat hänelle samanarvoisia.”
Samoja ominaisuuksia Jenni tunnistaa osittain myös itsestään. Isältä saatu lämpö on asia, jonka hän toivoo kulkevan mukanaan, vaikka yhdessä asiassa hän haluaisi oppia tekemään toisin.
”Toivon, että ripaus isän lämpöä ja kiltteyttä olisi tullut minullekin. Mutta en haluaisi olla liian kiltti ja joustava. Jos oppisin asettamaan rajoja pikkuisen paremmin, niin uskon hänen taputtavan käsiään pilven reunalla.”
Jenni on päässyt viime aikoina tutustumaan isänsä ajatuksiin aivan uudella tavalla. Paten jäämistöistä löytyi vanhoja paperikalentereita, joihin oli tehty merkintöjä vuodesta toiseen. Kalentereita oli tallella aina vuodesta 1980 lähtien, jokaiselta vuodelta.
”Niiden merkintöjen kautta olen päässyt niihin tunnelmiin ja tiloihin, joissa isä uiskenteli. Pystyn ymmärtämään häntä entistä enemmän”, Jenni sanoo.
Musiikista on tullut turvapaikka surun keskellä
Moni voisi ajatella, että isän musiikin kuunteleminen olisi liian raskasta. Jennillä vaikutus on ollut päinvastainen. Kappaleet ovat tuoneet hänelle lohtua myös silloin, kun hän oli mukana järjestämässä muistokonserttia.
”Ne ovat tuoneet minulle paljon lohtua. Ei ne biisit aiheuta surua, vaan päinvastoin. Tuntuu hyvältä kuulla musiikkia.”
Myös Jenni jatkaa omaa musiikkiuraansa. Häneltä on tulossa loppuvuoden aikana uutta musiikkia, ja osasta kappaleista hän ehti saada palautetta isältään tämän viimeisten aikojen aikana.
”En usko isän olevan pahoillaan, että olen jatkanut. Isän muisto kulkee aina mukanani”, Jenni sanoo.
Erityinen muisto liittyy kesään 2023 ja Paten viimeiseen Popeda-keikkaan Tampereen Ratinan stadionilla. Tuolloin Jenni nousi itse lavalle esittämään kappaleen Eläinten vallankumous. Popeda julkaisi kappaleen vuonna 1986, samana vuonna, jolloin Jenni syntyi.
”Se on lempikappaleeni, jonka pyysin itselleni ennakkoperintönä. Oli hienoa päästä esittämään se Ratinassa. Se oli hieno hetki”, Jenni muistelee.
Popedasta lähtö kevensi isän taakkaa
Paten päätös jättää Popeda 46 vuoden jälkeen ei ollut hetken mielijohde. Jenni kertoo isänsä harkinneen ratkaisua tarkasti, ja muutoksen tehneen hänelle lopulta hyvää. Edessä oli sooloura, jonka oli tarkoitus jatkua.
Jennin mukaan vuosikymmenten aikana rakennettu lavahahmo oli alkanut tuntua raskaalta kantaa.
”Sen jälkeen tapahtui aikuistuminen tai eläköityminen. Hän oli luonut itsestään aikamoisen karikatyyrin, jota huomasi aikuistuttuaan olevan raskasta kantaa. Hän halusi kääntää imagoaan herrasmiesmäisempään suuntaan, jollainen hän myös pohjimmiltaan oli. Tuoda omaa itseään esiin suuremman yleisön eteen”, Jenni taustoittaa.
Päätöksen jälkeen Pate pääsi Jennin mukaan näyttämään enemmän sitä puolta itsestään, joka jäi vuosien varrella tunnetun rockhahmon taakse. Jenni puolestaan kantaa nyt isänsä muistoa omalla tavallaan eteenpäin: musiikissa, vanhoissa kalentereissa, puhelimeen jääneissä viesteissä ja niissä hetkissä, jolloin hän kokee saavansa isältään edelleen merkkejä.
