Veikko Leppilampi, 94, muistelee elämäänsä sotaveteraanina rauhallisessa kotiympäristössä Ylivieskassa. Jämäkkä kädenpuristus ja lämmin vastaanotto eivät heti paljasta sitä, millaisia hetkiä hän nuorena miehenä joutui kokemaan rintamalla.
Leppilampi asuu Kaino-vaimonsa kanssa omakotitalossa, jossa koti ja yhdessä vietetty aika ovat nousseet tärkeään asemaan. Ruuhkavuodet ovat jääneet taakse, ja nykyään pariskunta nauttii myös matkustamisesta, vaikka oma koti onkin veteraanille edelleen erityisen tärkeä.
Kannuksessa 13-lapsisessa perheessä kasvanut Leppilampi kertoo saaneensa jo lapsuudessa isänmaallisen kasvatuksen. Hän oli aktiivinen suojeluskuntalainen ja suoritti asepalveluksensa Kemissä.
Siellä hän tutustui ensimmäistä kertaa pystykorvakivääriin ja innostui tarkkuusammunnasta sekä aseiden käsittelystä. Myöhemmin juuri näistä taidoista tuli hänelle elintärkeitä.
Leppilammen sotataival alkoi joulukuussa 1941. Ennen rintamalle lähtöä hän suoritti aliupseerikoulun.
Talvisodan aikaan hän työskenteli Oulussa VR palveluksessa. Sodan kauhut olivat kuitenkin tulleet tutuiksi jo silloin, kun hän näki venäläisten pommittavan asemakatua ja rakennusten syttyvän tuleen.
Muisto jäi hänen mieleensä pysyvästi.
Joulukuussa 1941 Leppilampi määrättiin konekiväärikomppanian ryhmänjohtajaksi. Hänen yksikkönsä sai käskyn siirtyä Syvärille, Kuuttilahteen.
Vuoden viimeinen päivä kului ankarissa olosuhteissa. Pakkanen painui lähelle 40 astetta, eikä kylmyys säästänyt sen paremmin ihmisiä kuin kalustoa.
Yksi napsahdus paljasti vaaran
Kuuttilahdessa Leppilampi halusi huolehtia siitä, että aseet olivat varmasti käyttökunnossa. Hän muistutti miehiään, että kivääriä piti kohdella yhtä huolellisesti kuin morsiantakin.
Aseet tarkastettiin ja lukot rasvattiin.
Leppilampi päätti itse kokeilla, miten kivääri toimisi pakkasessa. Hän lähti asemapaikan lähellä sijaitsevalle ranta-aukiolle lintujahtiin.
Sopiva kohde löytyi nopeasti. Leppilampi sai teeren tähtäimeensä ja painoi liipaisinta.
Kivääristä ei kuitenkaan lähtenyt laukausta.
Kuului vain napsahdus.
Tilanne säikäytti hänet. Leppilampi palasi kiireesti korsulle ja pyysi miehiä puhdistamaan aseiden lukot. Rasva ei kestänyt kovaa pakkasta, ja se olisi voinut tehdä kivääreistä käyttökelvottomia juuri silloin, kun niitä todella tarvittiin.
Pelottava havainto osoittautui pian erittäin tärkeäksi.
Jo seuraavana päivänä Leppilampi joutui tilanteeseen, jossa toimivan kiväärin merkitys konkretisoitui.
Vihollinen ilmestyi piikkilankaesteelle
Kuuttilahden saaressa sijaitsevassa korsussa oli noin 20 miestä. Vartiointivuorot kiersivät miesten välillä, ja eräänä iltana noin kello yhdeksän oli Leppilammen vuoro lähteä vartioon.
Heti ulkona hän kuuli omituista rapinaa.
Leppilampi tarkkaili tilannetta periskoopin avulla ja huomasi piikkilankaesteen edessä lumipukuun pukeutuneen miehen.
Hän asetti kiväärin penkan päälle ja tähtäsi. Tähtitaivas antoi juuri sen verran valoa, että vihollinen erottui.
Sitten hän ampui.
Mies kaatui.
Leppilampi yritti saman tien antaa hälytyksen vetämällä korsuun johtavaa hälytyslankaa, mutta lanka katkesi.
Hälytys oli kuitenkin ehtinyt kuulua. Korsussa olleet miehet ymmärsivät tilanteen ja saapuivat apuun.
Seurannut tulitaistelu oli kiivas, mutta jäi noin kymmenen minuutin mittaiseksi. Vihollisen eteneminen saatiin pysäytettyä.
Kaatuneiden jäljiltä löytyi myös tarpeellista tavaraa
Seuraavana aamuna tuli määräys, että maastoon jääneet kaatuneet oli haettava pois.
Leppilampi osallistui tehtävään. Hän kertoo sodan keskellä vallinneen ajattelutavan olleen hyvin erilainen kuin rauhan aikana.
Oman joukon selviytyminen oli etusijalla, eikä vihollisen puolelta löytyneitä tavaroita katsottu samalla tavalla tunteikkaasti. Yhdeltä kaatuneelta otetut lämpimät huopatossut päätyivät suomalaisten käyttöön ja niistä saatiin lämpöä vartiointiin.
Rintamalla myös kaupankäyntiä käytiin. Syvärillä ruoka oli vähissä ja keitot laihoja, joten suomalaiset vaihtoivat saksalaisten kanssa tavaroita.
Säilykkeillä sai vastineeksi erilaisia tuotteita, ja lämpimästä manttelista saattoi saada jopa konjakkia.
Kannaksella taistelut koventuivat
Myöhemmin Leppilammen joukko siirrettiin Syväriltä Kannakselle. Nuori kersantti sai siellä joukkueenjohtajan tehtävät.
Taistelut olivat kovia ja tappiot suuria.
Yksi erityinen taistelu on säilynyt Leppilammen muistissa poikkeuksellisen tarkasti. Hän haavoittui tilanteessa, jossa taistelua oli jo käyty kokonainen päivä.
Maasto ympärillä oli täynnä tuhon jälkiä. Miehet olivat väsyneitä ja nälkäisiä, mutta taistelua ei voinut keskeyttää.
Leppilampi makasi näreikön juurella ja jatkoi ampumista. Ilma oli täynnä pölyä, mutta hän pysyi asemissaan.
Sitten hän tunsi jalassaan terävän vihlaisun.
Hän ei pysähtynyt tutkimaan vammaa, vaan jatkoi toimintaansa.
Vasta illalla, kun saapas piti ottaa jalasta, selvisi vamman vakavuus. Saapas oli täynnä verta.
Kranaatinsirpale oli aiheuttanut jalkaan pahan vamman. Tilanteessa ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta jäädä odottamaan apua, sillä lääkintämies oli kaatunut.
Leppilampi sitoi jalkansa itse. Hän löysi palan kangasta, kietoi sen jalan ympärille, pyyhki suurimmat veret saappaasta ja jatkoi tehtäviään.
Sairaalamatka päätti sotataipaleen
Kannaksen taistelut jatkuivat haavoittumisen jälkeen vielä noin viikon ajan. Leppilampi arvioi sodan päättymisen todennäköisesti säästäneen hänen henkensä.
Jatkosodasta hän siirtyi suoraan Lapin sodan tapahtumiin.
Leppilampi osallistui Tornion maihinnousuun, mutta hänen osuutensa jäi noin vuorokauden mittaiseksi. Hän muistaa erityisesti saksalaisten rajun vastaanoton.
Rakennuksia ja muuta omaisuutta sytytettiin tuleen. Myös laiva, jonka kannen kautta suomalaiset etenivät kohti laituria, oli liekeissä.
Kun joukot olivat ehtineet asettua asemiin, Leppilammen tilanne muuttui nopeasti.
Haavoittunut jalka oli alkanut turvota ja märkiä, ja hänelle nousi korkea kuume. Hänet siirrettiin sairaankuljetusalukselle, joka vei hänet Oulun sotasairaalaan.
Siihen päättyi hänen sotansa.
Perhe, musiikki ja tunnettu lastenlapsi
Sodan jälkeen Leppilampi rakensi elämänsä Ylivieskaan. Hän löysi Kaino-vaimonsa kirkosta, ja vuosien mittaan perheeseen syntyi neljä lasta.
Työuransa hän teki VR palveluksessa.
Leppilampi tunnetaan myös Mikko Leppilammen isoisänä. Mikko on tullut suomalaisille tutuksi muun muassa televisiojuontajana sekä useista televisio- ja elokuvarooleistaan.
Musiikki on kuulunut Leppilammen perheen elämään pitkään. Veteraanikuoro ja keilailu ovat olleet hänelle tärkeitä harrastuksia.
Veteraanin iltahuudon hän on laulanut yli 200 kertaa, ja jos terveys vain sallii, keilapallo saa edelleen kyytiä.
Juttu julkaistiin alun perin Hymyn painetussa lehdessä vuonna 2016. Lehti on nostanut veteraanien kertomuksia uudelleen verkkoon, jotta heidän kokemuksensa ja muistonsa säilyisivät myös tuleville sukupolville.
