Anna-Mari Raaska oli kahdeksan vuoden ajan yksi valtakunnallisen aamuradion tutuimmista äänistä. Iskelmä-radion taajuudella kuultiin hänen nauruaan, hersyviä juttujaan ja vaihtuvia miesjuontajakumppaneita.
Vuonna 2016 kaikki kuitenkin muuttui.
59-vuotias Raaska päätti luopua aamuradion prime timesta. Päätös saattoi aikanaan tulla monelle yllätyksenä, mutta hän itse tiesi jo silloin, ettei entiseen ollut enää paluuta.
Aikaiset herätykset alkoivat tuntua iän myötä yhä raskaammilta. Lopulta sekä mieli että keho ilmoittivat, ettei samaa tahtia voinut enää jatkaa.
– Se tuli siitä, että mä en jaksa. Minulla oli todella hauska työ, mutta se imi minusta kaiken, hän kuvailee.
Raaska myöntää suhtautuneensa lähtöönsä jopa hieman ylimielisesti.
– Olin vähän ylimielisestikin sitä mieltä, että tämä työ ei anna minulle enää mitään. Toinen asia oli, että kehoni oli ihan rikki.
Jatkuvat migreenit vaivasivat häntä, ja lisäksi hänellä todettiin IBS eli ärtyvän suolen oireyhtymä. Oireet eivät jääneet vapaa-ajalle, vaan saattoivat iskeä kesken radiolähetyksen.
– Usein biisien aikana makasin sohvalla kippurassa, koska vatsaani koski niin hirveästi. Aamurytmi ei selvästikään enää tehnyt minulle hyvää, stressipiste oli sen verran korkealla.
Kun Raaska sulki Iskelmä-radion oven takanaan, hänen elämänsä alkoi vähitellen rakentua aivan uuteen suuntaan. Radio jäi lähes kokonaan taakse ja tilalle tulivat kirjat ja käännöstyöt.
Nykyään tamperelainen työskentelee vapaana kääntäjänä ja kirjailijana.
Hänen tuore viihderomaaninsa Aamukampa (WSOY) vie lukijan jälleen radiomaailmaan. Sen päähenkilö Maisa on viisikymppinen radiokuningatar, jonka elämä ottaa rajun käänteen, kun hän saa yllättäen potkut muutosneuvotteluissa.
Raaska tunnistaa hahmossa paljon itseään.
– Maisassa on paljon minua itseäni. Se impulsiivisuus ja fiilis alussa, kun viisikymppinen on omasta mielestään radiotähti ja kuvittelee osaavansa homman täydellisesti, ja kuvittelee, että sillä on tietty asema. Tunnistan itsessäni sen, että minullakin oli sellainen tunne ennen kuin lopetin, Raaska naurahtaa.
Yksi ratkaiseva ero kuitenkin löytyy.
– Mutta minä irtisanouduin, Maisa taas ei älyä lopettaa. Jos tuossa kirjassa on opetus, niin se voisi olla, että lopeta ajoissa ennen kuin joku heittää sinut ulos.
Raaska ajattelee, että hänen oma lähtönsä saattoi olla hyvä ratkaisu myös työnantajan kannalta. Hän kertoo edelleen pitävänsä radiotyötä ihanimpana työnä, jota on koskaan tehnyt.
Juuri siksi hänestä on tärkeää osata luopua silloin, kun oma suhde työhön muuttuu.
Raaskan mukaan Iskelmältä lähtiessä mukaan oli tullut leipääntymistä ja laitostumista.
– Eetteriin ei voi mennä sillä asenteella, että kun ketuttaa tänään.
Uusi elämä alkoi niukkuudesta
Vapaus ei tarkoittanut sitä, että kaikki olisi heti ollut helppoa. Radioelämän jälkeen Raaska joutui myös tarkastelemaan omaa talouttaan aivan uudella tavalla.
Hän päätti opiskella kääntämistä yliopistossa puolentoista vuoden ajan ja eli tuolloin ansiosidonnaisella työttömyyskorvauksella.
Asuntolainaan otettiin tauko ja lehdet jäivät tilaamatta.
– Radion jälkeen opiskelin kääntämistä yliopistossa puolitoista vuotta ansiosidonnaisella työttömyyskorvauksella. Laitoin asuntolainan tauolle ja lopetin kaikki lehtitilaukset. Tiedän, miltä tuntuu kiristää vyötä, Raaska sanoo.
Kirjailijaksi hän kertoo halunneensa jo nelivuotiaasta lähtien. Freelancerin elämä on lopulta tarjonnut hänelle jotakin, mitä radioaamut eivät voineet antaa: aikaa.
Aamut voivat alkaa rauhallisesti, terveys on kohentunut ja omaan elämään on jäänyt enemmän tilaa.
Käännöstöitä on tullut verrattain tasaisesti, joten Raaska vakuuttaa Tampereen elämän olevan hyvällä tolalla.
– Nautin rauhallisuudesta. Nyt jaksan olla ystävien, lasten ja lastenlasteni kanssa. Minulla ei ollut aiemmin mitään voimavaroja tähän elämän osa-alueeseen, joka on oikeasti se kaikkein tärkein.
Myös aiemmin rajusti oireilleet vaivat ovat helpottaneet.
– Migreenit ja kivuliaat vatsakrampit loppuivat, hän hämmästelee.
IBS ei ole kadonnut, mutta sen oireet eivät enää hallitse hänen arkeaan samalla tavalla kuin radioaikoina.
Raaska jakaa nykyisin aikansa Pirkanmaan ja Etelä-Savon välillä. Etelä-Savossa asuvat hänen ikääntyvät vanhempansa.
– Elän itsellisen naisen elämää, hän virnistää.
Myös Aamukampa-romaanissa käsitellään ikääntyvän naisen elämää varsin suorasukaisesti. Päähenkilö kärsii vaihdevuosioireista, ja romaanissa kuvataan myös hikoilua ja muita arkisia tilanteita, joista ei aina puhuta kaunistelematta.
Raaska halusi tuoda tarinaan juuri tällaista realismia.
Omalla kohdallaan hän kertoo vaihdevuosien sujuneen helposti.
– Minulle itselleni vaihdevuodet ovat olleet helppo juttu. Piti käyttää estrogeenigeeliä, ja sen jälkeen kaikki on sujunut loistavasti, hän toteaa.
Kirjan yksi mehukkaimmista juonikuvioista ei kuitenkaan perustu kirjailijan omaan kokemukseen.
Päähenkilö Maisalla on salasuhde pomoonsa, mutta Raaska tekee omasta elämästään tässä kohdassa hyvin selkeän rajauksen.
– Tämä on pakko sinne laittaa: minulla ei ole koskaan ollut suhdetta pomooni, eikä myöskään työkaveriin. En ole syönyt kuormasta, Anna-Mari Raaska hihkaisee.
– Mutta bussipysäkiltä on kyllä löytynyt!
Radiomaailman kilpailu jäi mieleen
Nyt kun Raaska tarkastelee radiomaailmaa hieman etäämmältä, hän pystyy puhumaan avoimesti myös alan varjopuolista.
Hän muistaa jo Radiomafian ajoilta, kuinka juontajat kilpailivat keskenään näkyvyydestä ja parhaista lähetysajoista.
– Muistan jo kun menin nuorena tyttönä Radiomafiaan töihin, niin sielläkin oli juontajilla hirveä kilpailu siitä, että kuka saa piikkipaikan ja prime timen ja kenen nimi ja naama nostetaan esiin ohjelmamainoksissa, Raaska sanoo.
Näkyvyydellä oli hänen mukaansa suora vaikutus myös palkkaukseen.
– Pärstän pitää olla esillä, jotta saat parempaa palkkaa, ja näin on vielä enemmän kaupallisella kuin julkisella puolella.
Tällainen asetelma synnyttää helposti myös kateutta työyhteisössä.
Raaskan mukaan Iskelmä-radion pienessä työporukassa ilmiö ei korostunut samalla tavalla, mutta pääkaupunkiseudun kaupallisessa radiossa kilpailu työpaikoista oli kovempaa.
Hän sanoo, että tähteyden tavoittelu voi tarkoittaa myös omista periaatteista tinkimistä.
– Joudut antamaan enemmän periksi ja ajoittain uhraamaan arvojasi, jos haluat tähteyttä. Jos saat naamasi telkkariin ja hoidat sen tontin hyvin, sen jälkeenhän olet sitten ihan eri kastia. Itse en halua kilpailla kenenkään kanssa. Haluan olla kaikkien kaveri.
Nykyään hänen ei enää tarvitse seurata radiomaailman palkitsemishetkiä samalla tavalla kuin ennen.
Raaska ei kaipaa sitä tunnetta, kun Radiogaalassa joutui seuraamaan muiden juhlintaa ja ilmeiden muuttumista silloin, kun Vuoden radiojuontaja julkistettiin.
Kaupallisen radion työilmapiirissä oli hänen mukaansa myös räävittömämpi puolensa. Sitä hän huomasi myöhemmin kaipaavansa tehdessään freelancerina töitä Ylelle.
– Ymmärrän hyvin, että joku nuorempi tai ulkopuolelta tullut on saattanut kokea meiningin hämmentävänä. Ei siellä kaupallisen radion puolella kukaan valvonut, mihin asti ne vitsit viedään. Se oli tietyllä tavalla karu toimintaympäristö, mutta jos porukkaan sopi, oli ihan hurjan hauskaa.
Raaskan mielestä ronski huumori sopi kaupallisen radion maailmaan, jossa huomio on keskeinen osa tekemistä.
Raaska nostaa esiin ikäkysymyksen
Yksi asia puhuttaa Raaskaa erityisesti: ikärasismi media-alalla.
Hänen mukaansa kyse ei ole pelkästä puheesta, vaan ilmiöstä, jonka hän näkee työelämässä konkreettisesti.
– En voi sanoa että kaupallinen media olisi tässä erilainen kuin julkisrahoitteinen Yle, mutta muutosneuvotteluissa on pistetty pellolle äärimmäisen asiantuntevia viisikymppisiä naisia. Nimiä mainitsematta Salla Paajanen, Eve Hietamies… hän luettelee.
Raaskan mukaan viisikymppisiä naisia voidaan työelämässä tarkastella riskinä esimerkiksi iän, perhetilanteen ja terveyteen liittyvien kysymysten vuoksi.
– Viisikymppiset naiset nähdään johtoportaassa riskinä. Heillä alkaa olla vaihdevuosiongelmia ja ihmiset alkavat sairastella enemmän ikääntyessään. Sehän on ihan realistinen riski, hän huomauttaa.
Samalla hän muistuttaa, ettei kokeneiden työntekijöiden vuosien aikana kertynyttä tietoa pitäisi unohtaa.
Raaska sanoo ymmärtävänsä työnantajien taloudellisia näkökulmia, mutta hänen mukaansa vanhempien naisten vaihtaminen nuorempiin on asia, johon liittyy myös ulkonäköön ja palkkatasoon liittyviä odotuksia.
– Ymmärrän hyvin sen, että yksityinen toimija ei halua maksaa ihmisistä, jotka kenties ovat hankalia ja vaativia niin kuin aikuiset naiset usein ovat, koska he tietävät jo mitä haluavat ja heillä olisi pätevyytensä vuoksi siihen oikeuskin. Niin vanhenevat naiset mielellään vaihdetaan nuorempiin ja varsinkin tv-työssä kauniisiin naisiin, jotka ehkä tekevät halvemmalla, koska heillä ei ole vielä mitään tähtistatusta.
Raaska vertaa ilmiötä myös parisuhdemarkkinoihin ja toteaa, että hänen näkemyksensä mukaan nuorempi ikä vaikuttaa sielläkin siihen, millaisena ihminen nähdään.
– En halua siitä syyllistää ketään, mutta se on vaan fakta, että asia on näin.
Oman uransa kannalta hän kertoo ajatelleensa asiaa jo vuosia sitten.
Raaska aloitti kääntäjäopintonsa ensimmäisen kerran jo 1980-luvulla. Täytettyään 50 hän päätti palata niiden pariin, koska tiesi, ettei media-ala välttämättä tarjoaisi samanlaisia mahdollisuuksia myöhemmin.
– Aloitin kääntäjäopintoni jo ensi kertaa 1980-luvulla, ja päätin jatkaa niitä 50 vuotta täytettyäni koska tiesin, etten ole mediaseksikäs enää parin vuoden päästä. Tiesin, että yli viisikymppiset naiset saavat aika helvetisti kamppailla pitääkseen itsensä relevanttina ja haluttavana työntekijänä.
Raaska ei usko, että nykyisessä työelämässä voisi enää luottaa siihen, että yksi työpaikka säilyy loppuelämän ajan.
Hänestä edes Ylen työntekijän asema ei tarkoita automaattista turvaa.
Samalla hän näkee muutoksessa myös mahdollisuuden.
Uusi suunta voi lopulta viedä ihmisen lähemmäs sellaista elämää, joka tuntuu omalta.
Jos yksi ovi sulkeutuu, edessä voi olla mahdollisuus aloittaa kokonaan uudelleen – ja tällä kertaa omilla ehdoilla.
