Sinikka Sokka on ehtinyt toteuttaa elämässään useita unelmia, mutta moni niistä toteutui vasta vuosikymmeniä myöhemmin kuin hän nuorena kuvitteli. Elokuussa 78 vuotta täyttänyt näyttelijä-laulaja ei silti näe ikää syynä lopettaa tekemistä.
Sokka sanoo, että pitäisi tapahtua jotakin todella vakavaa, jotta hän päättäisi luopua näyttelemisestä ja laulamisesta. Työ on edelleen niin olennainen osa hänen elämäänsä.
Nuoruudessa hänen unelmansa olivat suuria ja jopa epärealistisia. Hän uskoi utopioihin ja siihen, että maailmaa voisi muuttaa laulamalla.
Agit Prop -yhtyeen perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 55 vuotta. Yhtyeen rauhanlauluja kuullaan edelleen, vaikka Sokka pohtii niiden sopivan nykyiseen maailmantilanteeseen aiempaa huonommin.
Sokan oma elämä on tällä hetkellä kuitenkin täynnä tekemistä ja uusia suunnitelmia. Hänen tyttärensä lähestyy viittäkymmentä, mikä on saanut äidin pohtimaan myös sitä, miten ihmiset suhtautuvat omaan ikäänsä.
Sokan mielestä haaveista ei pitäisi luopua vain siksi, että ikää kertyy. Hänen omassa elämässään monet suuret toiveet ovat toteutuneet vasta viidenkymmenen ikävuoden jälkeen.
”Toivoa ei pidä menettää ikinä”, hän muistuttaa.
Lapsuuden suuri haave vei Wieniin
Yksi Sokan pitkäaikaisimmista unelmista liittyi Wieniin ja siellä järjestettävään uudenvuodenkonserttiin.
Lapsena hän seurasi äitinsä kanssa televisiosta Wienin filharmonikkojen konserttia. Musikvereinin kultainen sali, näyttävät kukka-asetelmat ja Straussin musiikki tekivät pieneen tyttöön lähtemättömän vaikutuksen.
Konsertti tuntui hänestä suorastaan prinsessaunelmalta.
Lapsuudenkodissa Helsingissä ei kuitenkaan ollut ylimääräistä rahaa. Sokan vanhemmat olivat eronneet, ja äiti elätti yksin kolme lasta työskentelemällä Kansallis-Osake-Pankin pääkassana.
Kun Sokka oli kuusivuotias, Helsingin asuntopula oli niin vaikea, että äiti lähetti lapset vuodeksi Turkuun nunnien hoiviin.
Musiikki kuului silti perheen elämään. Kotona kuunneltiin Straussin levyjä ja lapset kävivät pianotunneilla. Äidin suku oli musikaalinen, ja Sokan täti Ritva Auvinen teki uran oopperalaulajana.
Sokasta tuli lopulta itse näyttelijä ja laulaja, mutta lapsuuden haave Wienin-konsertista säilyi vuosikymmenten ajan.
Lippujen saaminen oli vaikeaa. Ne olivat kalliita ja erittäin kysyttyjä, ja niiden vuoksi saattoi joutua odottamaan pitkään.
Lopulta mahdollisuus kuitenkin aukesi, kun Sokka oli jo yli kuusikymppinen. Hänen silloinen avopuolisonsa Alpo Suhonen työskenteli Wienissä jääkiekkotoiminnan parissa. Organisaatiota rahoitti osittain suuri itävaltalainen pankki, jolla oli yhteyksiä konserttia järjestävään tahoon.
Sokka pyysi Suhosta selvittämään, voisiko pankin kautta saada lippuja. Hän vetosi samalla siihen, kuinka kauan oli itse haaveillut konserttiin pääsemisestä.
Muutamaa kuukautta myöhemmin Sokka oli Wienissä. Jännitys oli niin suurta, ettei uni meinannut tulla.
Hän pohti, miltä tuntuisi astua kansainvälisen seurapiirin keskelle helsinkiläisen karjalaistytön taustalla.
Konserttipäivänä hän pukeutui tilaisuutta varten hankittuun yönsiniseen mekkoon, jonka selkää koristi suuri silkkinen rusetti.
Kultainen sali oli vaikuttava, vaikka todellisuus näytti hänen silmissään televisiokuvaa pienemmältä. Muut vieraat ottivat kuvia ja poseerasivat, mutta Sokka ei halunnut käyttää hetkeä kuvaamiseen.
Hän istui hyvillä paikoilla permannolla ja keskittyi kokemaan tilanteen.
Hetki oli hänelle niin voimakas, että hän kertoo tuskin pystyneensä hengittämään.
Nyt koti löytyy taas kantakaupungista
Kauneus on ollut Sokan elämässä tärkeässä roolissa pienestä lähtien. Hän kasvoi Helsingin Kruununhaassa Kirkkokadulla, ympärillään vanhat kivitalot ja lähellä kimmeltävä meri.
Koulumatka Hallituskadun tyttökouluun kulki Tuomiokirkon kautta.
Sokka ajattelee, että ympäristöllä on saattanut olla vaikutusta myös hänen omaan luonteeseensa. Hänen mielestään sillä on merkitystä, millaisessa ympäristössä ihminen elää ja millaisen maiseman kautta hän kulkee kotiovelleen.
Viime vuodet Sokka on asunut Itä-Helsingin Roihuvuoressa 1950-luvun talossa. Keväisin ikkunoista on voinut seurata kirsikkapuiden kukintaa.
Silti yksi vanha haave on palannut mieleen: muutto takaisin kantakaupunkiin.
Konserttisalit, ravintolat ja elokuvateatterit olisivat siellä kävelymatkan päässä, ja ympäristöstä löytyisi myös Sokan kaipaamaa historian tuntua.
Nyt suunnitelma on etenemässä. Sokka on saanut asuntonsa myytyä ja etsii uutta kotia, jossa voisi viettää loppuelämänsä.
Yksin asumiseen tottunut Sokka haluaa jatkossakin oman kodin. Ajatus yhteisestä kodista jonkun toisen kanssa ei tällä hetkellä tunnu luontevalta.
Näyttämöltä ei haluta pois
Sokka ei ole valmis jättämään näyttelijän ja laulajan töitä taakseen.
Ikääntyminen on kuitenkin tuonut mukanaan asioita, jotka on pakko ottaa huomioon. Tekstien opetteleminen on hidastunut, ja fyysiset rajat tulivat selvemmiksi vuoden 2024 alussa, jolloin Sokka sai sydäninfarktin.
Sen jälkeen hän on joutunut tarkastelemaan elämäntapojaan uudelleen. Ruokavalio on keventynyt, ja samalla hän on miettinyt, kuinka paljon teatterityöltä voi vielä vaatia.
Erityisesti suurissa teattereissa työpäivät voivat olla raskaita. Päivään voi kuulua sekä aamu- että iltaharjoituksia, ja viikonloput kuluvat usein esityksissä.
Sokan mukaan näyttelijät, erityisesti naiset, eivät kuitenkaan helposti valita työn kuormittavuudesta, koska ammatti koetaan kutsumukseksi.
Hänelle näytteleminen on ennen kaikkea yhteinen luova prosessi. Roolihahmo syntyy vähitellen näyttelijöiden, ympäristön ja muiden elementtien vuorovaikutuksesta.
Sokka haluaisi edelleen tehdä kiinnostavia rooleja. Erityisesti häntä kiehtovat ristiriitaiset ja jopa karut henkilöhahmot. Myös hieman murhanhimoisen hahmon esittäminen voisi tuntua hauskalta.
Ikä on tuonut mukanaan paremman ymmärryksen omasta temperamentista. Sokan lapsenlapsi kuvailee häntä hypersosiaaliseksi, eikä isoäiti itse kiistä luonnehdintaa.
Ongelma syntyy siitä, että mieli haluaisi edelleen tehdä kaikkea, mutta keho ei aina pysy samassa vauhdissa.
Siksi Sokka käy itsensä kanssa sisäistä keskustelua.
Kun joka paikkaan tekisi mieli lähteä ja kalenterissa on jo useita menoja, hän joutuu muistuttamaan itseään pysähtymään.
Ikääntyminen ei hänen mielestään tarkoita sitä, että ihmisen pitäisi muuttua passiiviseksi. Samalla hän myöntää, että vanhenemiseen kuuluu väistämättä myös rauhoittuminen ja omien rajojen hyväksyminen.
Sydänvaivat olisivat voineet rajoittaa elämää paljon enemmänkin. Sokka on kuitenkin pystynyt jatkamaan suhteellisen hyvin.
Hänellä on tähän yksi ytimekäs ajatus: vanhuuttakin täytyy opetella.
Seitsemänkymppisenä toteutui mökkihaave
Sokka ei ole myöskään luopunut aineellisista unelmista. Yksi niistä oli auto.
Lapsena hän kasvoi yksinhuoltajaäidin kanssa perheessä, jossa autoa ei ollut. Sokka päätti jo silloin, että aikuisena hänellä sellainen pitäisi olla.
Auto merkitsi hänelle vapautta, itsenäisyyttä ja vaurautta.
Nykyään oma auto kuljettaa hänet kohti kesämökkiä, ja matkan aikana tunne vapaudesta on edelleen vahva.
Auto on ollut Sokan käytössä jo parikymppisestä lähtien, mutta mökin hän hankki huomattavasti myöhemmin. Hän otti mökkilainan 70-vuotiaana vuonna 2022.
Mökkipaikan hänelle esitteli edesmennyt kollega Juha Muje. Muje vietti itse kesiään samalla alueella ja puhui harjoituksissa usein siitä, kuinka hienoa perjantaisin oli päästä mökille.
Sokka oli haaveillut omasta mökistä jo pitkään, joten hän kiinnostui heti. Muje kertoi, että naapurissa sijaitseva mökki saattaisi tulla myyntiin.
Sokka tarttui tilaisuuteen.
Nyt hän voi ajaa omalle mökilleen, pysäköidä pihaan ja istahtaa rauhassa katselemaan suuria puita ympärillään.
Yksi pitkäaikainen haave oli jälleen muuttunut todellisuudeksi.
Usko parempaan maailmaan ei ole kadonnut
Nuorena Sokka uskoi vahvasti siihen, että laululla voisi vaikuttaa yhteiskuntaan. Vuonna 1971 perustettu Agit Prop nosti esiin muun muassa maailmanrauhan ja sorrettujen oikeudet.
Vuosikymmenien aikana maailma on muuttunut monella tavalla, mutta sodat ja ihmisoikeusloukkaukset eivät ole kadonneet.
Sokan usko parempaan tulevaisuuteen on silti säilynyt. Nuoruuden ehdottomuus on vain saanut rinnalleen enemmän sävyjä.
Hänen mukaansa kyynistymiselle ei pidä antaa valtaa. Hän muistuttaa esimerkiksi siitä, että naisten äänioikeuskin oli aikanaan vain haave.
Nykyään hänen ajatuksensa utopioista liittyvät myös ihmisten tapaan suhtautua itseensä ja toisiinsa.
Sokan mielestä meidän pitäisi hyväksyä toisemme virheinemme eikä antaa ensimmäisten vastoinkäymisten lannistaa.
Yksi unelma jäi vielä toteuttamatta
Kaikki Sokan haaveet eivät ole kuitenkaan muuttuneet todeksi.
Hän viihtyy ravintoloissa, baareissa ja kahviloissa, ja juuri kahvilamaailmaan liittyy yksi hänen pitkäaikaisista haaveistaan.
Sokka on leikitellyt ajatuksella omasta voileipäkahvilasta.
Paikka ei olisi tavallinen kahvila, jossa vitriinissä odottaisivat kelmuun pakatut ja vettyneet sämpylät. Sen sijaan tarjolla olisi pieniä, kauniisti rakennettuja avoleipiä.
Idea sai vaikutteita Wienissä sijaitsevasta juutalaismummojen pyörittämästä kahvilasta Kärtner Strassella.
Sokka on jopa ehdottanut ajatusta muutamalle ruoka-alan vaikuttajalle. Vastaanotto on ollut ystävällinen, mutta idean toteuttamista on jarruttanut muun muassa avoimiin leipiin liittyvä hygienia.
Sokka ei itsekään usko, että kahvila välttämättä koskaan avautuu.
Silti haaveella on hänen mielestään oma tehtävänsä.
Unelmia ei tarvitse aina toteuttaa, jotta niistä olisi hyötyä. Joskus jo haave itsessään auttaa jaksamaan.
Sinikka Sokka lyhyesti
Syntynyt: 1948 Helsingissä
Asuu: Helsingissä
Perhe: Aikuinen tytär ja kaksi lapsenlasta
Ura: Näyttelijä ja laulaja, Agit Prop -yhtyeen perustajajäsen. Valmistui Suomen Teatterikoulusta vuonna 1974.
Ajankohtaista: Näyttelee Teatteri Metamorfoosin Itseen kirjoitettu -näytelmässä Konepajan näyttämöllä Helsingissä 17.–24.9.
