Salomon Altschuler kantoi suomalaisen sotilaan univormua aikana, jolloin hänen juutalainen taustansa saattoi merkitä todellista hengenvaaraa. Hän palveli Suomen sodissa ja joutui tilanteisiin, joissa vastakkain olivat sekä sotilasvelvollisuus että natsi-Saksan juutalaisvastaisuus.
Vuonna 1918 Altschuler oli vasta nelivuotias. Hän asui perheensä kanssa Viipurissa ja näki kotinsa ikkunasta Patterinmäen taisteluita. Sota tuli hänen elämäänsä siis jo lapsena.
Eräänä päivänä perheen asuntoon tunkeutui neljä punaista kiväärit käsissään. Kotona olivat Salomonin lisäksi hänen sisarensa, vastasyntynyt pikkuveli ja äiti. Miehet vaativat perheeltä ruokaa.
Äiti kertoi, ettei jauhoja ollut paljon ja että niitä tarvittiin lapsille. Tilanne muuttui kuitenkin yllättäen, kun yksi miehistä asettui perheen puolustajaksi.
”Täältä emme ota mitään”, tämä sanoi, minkä jälkeen miehet poistuivat asunnosta.
Kun talvisota alkoi, noin 300 suomalaista juutalaista lähti rintamalle. Altschuler palveli Kannaksella Muolaassa. Hänen ensimmäinen tehtävänsä liittyi esikuntaan, minkä jälkeen hänet määrättiin työskentelemään hevosen kanssa.
Kaupunkilaiselle tehtävä oli kaikkea muuta kuin helppo.
– En kaupunkilaisena osannut lainkaan käsitellä hevosta ja olin ihan kusessa sen kanssa. Onneksi sain siirron kiväärikomppaniaan.
Rintamalla olosuhteet olivat äärimmäiset. Pakkasta saattoi olla vähintään 40 astetta, ja miehet yöpyivät teltoissa, joita ei voitu päivisin lämmittää.
Vartiovuorot seurasivat toisiaan. Kaksi tuntia vartiossa, neljä tuntia lepoa ja sitten sama uudelleen. Välillä rauhan rikkoi hyökkäys tai vastahyökkäys.
Altschuler selvisi talvisodasta vahingoittumatta. Välirauhan jälkeen edessä oli kuitenkin jatkosota, jossa hänen palveluksensa jatkui Aunuksen Karjalassa komppanian varusmestarina.
Kerran lääkintäaliupseeri pyysi Altschuleria hoitamaan tehtäviään lomansa ajan. Koulutusta lääkintätehtäviin hänellä ei ollut, mutta hän päätti selvitä tilanteesta omalla tavallaan.
– Aina kun joku kaveri tuli valittamaan – ihan sama mikä oli vaiva – annoin hänelle salisyylia ja päivän tai kaksi vpä eli vapautusta palveluksesta.
Kun lääkintäaliupseeri palasi, lääkevaraston tilanne herätti ihmetystä. Salisyylia oli kulunut yllättävän nopeasti.
Vakavampi tilanne syntyi vuonna 1942. Suomalaisten sotilaiden talvivarusteita oli kadonnut, vaikka yksikköön oli saapunut runsaasti karvalakkeja, huopatossuja ja paksuja hansikkaita.
Altschuler epäili, että varusteet olivat päätyneet saksalaisille. Hän lähti huoltopäällikön kanssa läheiseen saksalaistukikohtaan selvittämään asiaa.
Siellä vastaan tuli saksalainen vääpeli, jolla oli jalassaan suomalaiset huopasaappaat.
Altschuler vaati tätä riisumaan jalkineet. Saksalainen puolestaan kiinnostui siitä, miten suomalainen puhui saksaa. Hänen mukaansa Altschulerin murre paljasti tämän juutalaiseksi.
Tilanne muuttui hetkessä hengenvaaralliseksi.
– Hän veti pistoolinsa esiin ja ojensi sen minua kohti, varmasti olisi ampunut.
Huoltopäällikkö ehti kuitenkin puuttua tilanteeseen ennen kuin mitään pahempaa tapahtui. Lopulta suomalaiset saivat varusteensa takaisin.
Saksalainen vääpeli halusi vielä tietää, palveliko Suomen armeijassa juutalaisia.
Huoltopäällikön vastaus oli yksiselitteinen.
– On, ja tulee aina olemaan.
Suomalaiset juutalaissotilaat eivät myöskään yrittäneet peitellä uskontoaan. Syvärin alueella he rakensivat jopa oman synagogan pahvista. Saksalaiset hämmästelivät näkyä, mutta juutalaiset jatkoivat uskonnollista elämäänsä.
Altschulerilla ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta käydä synagogassa usein pitkän välimatkan vuoksi.
Erään kerran hän oli yksin rukoilemassa, kun hänen luokseen tuli venäläinen sotavanki. Mies katseli häntä pitkään eikä aluksi sanonut mitään.
Sitten hän purskahti itkuun.
– Minäkin olen juutalainen.
Sodan aikana Suomeen alkoi kantautua yhä enemmän tietoa siitä, mitä natsit tekivät Euroopassa. Altschuler huomasi samalla, etteivät kaikki saksalaiset suhtautuneet juutalaisiin samalla tavalla.
Hän oli kielitaitonsa ansiosta tutustunut saksalaiseen upseeriin, joka kutsui hänet kerran korsuunsa. Upseeri kyseli Suomen juutalaisten tilanteesta ja kertoi myös omasta asemastaan.
– Hän sanoi, ettei ole SS-upseeri, vaan maavoimien upseeri, eikä hänellä ollut henkilökohtaisesti mitään juutalaisia vastaan.
Jatkosodan päättyessä Altschulerin yksikkö oli lähellä Haminaa. Komppanianpäällikkö käski häntä keräämään miehiltä ylimääräiset varusteet, koska kotiutuksen piti olla lähellä.
Miehet ehtivät jo iloita kotiinpaluusta, kun käsky muuttui. Edessä olikin uusi sota.
Suomen oli nyt taisteltava entistä aseveljeään Saksaa vastaan Lapin sodassa.
Altschulerille uutinen oli erityisen pelottava. Hän tiesi, mitä juutalaisuus saattoi merkitä saksalaisille.
– Saimme tietää, että joudumme mukaan Lapin sotaan saksalaisia vastaan. Se oli kova isku. Ajattelin, että saksalaiset eivät ikinä saa minua elävänä, se olisi tiennyt hirveää kidutusta ja kuolemaa.
Lopulta Altschuler ei joutunut suoraan taisteluun saksalaisia vastaan. Hänen tehtävänään oli teiden korjaaminen, ja vetäytyvät saksalaiset olivat miinoittaneet alueita runsaasti.
– Miinoja oli ihan joka paikassa. Meidän tehtävämme oli korjata teitä, emmekä joutuneet suoraan taisteluun saksalaisten kanssa. Luojan kiitos.
Altschuler selvisi kolmesta sodasta ilman haavoittumista. Hän pitää sitä asiana, josta on syytä olla kiitollinen.
– Jumalan kiitos, selvisin sodista haavoittumatta.
Sodan jälkeen suomalaisten juutalaisten asema oli kansainvälisesti ristiriitainen. Heidän katsottiin joissakin yhteyksissä taistelleen natsi-Saksan rinnalla, mikä synnytti kovaa arvostelua.
Altschuler kertoo, että suomalaisia juutalaisia kutsuttiin jopa natseiksi ja heiltä kysyttiin, kuinka he olivat voineet taistella saksalaisten kanssa.
Ajan myötä suomalaisjuutalaisten ratkaisuja alettiin kuitenkin ymmärtää paremmin. Altschulerin mukaan heidän toimintansa perustui ennen kaikkea velvollisuuteen omaa kotimaata kohtaan.
– Suomen kansalaisina teimme vain velvollisuutemme.
Omasta roolistaan hän ei halunnut tehdä sankaritarinaa. Päinvastoin, Altschuler puhui itsestään hyvin vaatimattomasti.
– En ole mikään sankari, mutta sain taistella sankarien rinnalla, sanoi Salomon Altschuler.
