Äitini hautajaiset tuntuivat minusta kuin tiheässä sumussa. Ihmiset osallistuivat suruuni, halasivat minua, jotkut asettivat pöydälle muistoaterioita, toiset itkivät hiljaa. En oikein havainnut siitä juuri mitään.
Iltaa kohti vieraat alkoivat vähitellen lähteä. Talossa ilma muuttui raskaaksi ja tunkkaiseksi. Tunsin tarvitsevani raitista ilmaa, joten menin hiljaa joen rannalle.
Ranta oli sateen jäljiltä märkä ja liukas. Seisoin aivan veden äärellä, kun yhtäkkiä maa jalkojeni alla petti. Minulla ei ollut edes aikaa huutaa, ja seuraavassa hetkessä huomasin itseni jäisestä vedestä.
Virta oli yllättävän voimakas. Mekko veti minut heti alas, ja kengät vaikeuttivat jokaista liikettä. Muutaman sekunnin ajan nielin vain vettä ja ajattelin, että nyt hukun.
Mutta nuoruudessani olin harjoitellut uintia monen vuoden ajan. Se pelasti henkeni. Vaisto reagoi nopeammin kuin pelko. Käännyin äkillisesti selälleni, työnsin jaloilla ja uin kohti rannalla kasvavia ruokoja. Sormeni tunnustelivat tukevia varsi. Tartuin niihin tiukasti ja onnistuin suurella vaivalla pääsemään rannalle.
Makasin märässä mudassa ja yritin saada henkeä. Juuri sillä hetkellä kuulin ääniä.
Joku astui rannalle suoraan pääni yläpuolelle. Varovasti nostin katseeni ruokon läpi ja jähmetyin.
Siellä olivat mieheni ja paras ystäväni.
— Hän ei tule enää esiin, — sanoi mieheni rauhallisesti. — Jopa kokeneilla uimareilla olisi tuskin mahdollisuutta päästä täältä ulos.
— Entä jos hän onnistuu? — kysyi ystäväni hermostuneesti.
— Hän ei selviä. Lisäksi kaikki näkivät, että hän joi vähän hautajaisten jälkeen. Hän liukastui vain ja putosi veteen.
Ystäväni kikatti hiljaa.
— Kyllä, hän ei ole ongelma. Sanon, että näin hänen liukastuvan ja putoavan. Väitän yrittäneeni auttaa, mutta oli liian myöhäistä.
— Juuri niin, — vastasi mieheni.
Silloin minulle äkkiä selvisi, että putoamiseni jokeen ei ehkä ollutkaan onnettomuus.
— No hyvä, ja mitä teit hänen äitinsä kuoleman takia? Ostitko keneltäkään lahjuksen?
Mieheni vastasi rauhallisesti, ikään kuin puhuisi jostain täysin tavallisesta.
— Kyllä. Kaikki on hallinnassa. Kaikki uskovat sydänkohtausjuttuun.
Sisälläni kaikki murtui.
Ystäväni nauroi hiljaa.
— Lupasit kertoa kaiken, kun molemmat ovat kuolleet. Selitä nyt siis, miksi halusit heti päästä heistä molemmista eroon.
Mieheni vaikeni muutaman sekunnin.
— Ja kumpi?
Pidätin hengitystäni.
Sitten hän kertoi jotain, mikä sai minut kylmään väristykseen. Tämän salaisuuden takia hän oli poistanut äitini… ja saman syyn takia hän halusi myös minut pois tieltä 😨😱
Ennen kuolemaansa äitini oli soittanut minulle ja pyytänyt, että tulisin kiireesti hänen luokseen. Kun saavuin, hän istui aamutakissaan keittiössä ja piti vanhaa valokuvaa käsissään.
— Muistatko veljeni? — hän kysyi hiljaa.
Muistin hänet vain epämääräisesti. Suuri mies, joka oli kantanut minua lapsena olkapäillään. Hän kuoli, kun olin kuusi vuotta vanha.
Äitini vaikeni hetken ja sanoi sitten:
Hän kertoi, että veljensä oli työskennellyt piirin hallinnossa ja ollut vastuussa tonttien myöntämisestä. 1970-luvun lopulla useat vaikutusvaltaiset henkilöt olivat laittomasti siirtäneet suuria maa-alueita omiin nimiinsä. Asiakirjat oli takautuvasti päivätty ja väärennetty leimoilla ja allekirjoituksilla.
Hän oli ainoa ihminen, joka tiesi totuuden. Hän onnistui saamaan todelliset asiakirjat itselleen ja piilotti ne äitini luokse.
Kuukausi myöhemmin hänet löydettiin kuolleena rautateiltä. Kaikille kerrottiin, että hän oli juonut ja joutunut junan alle.
Äitini oli ollut lähes neljäkymmentä vuotta hiljaa, koska hän pelkäsi. Mutta äskettäin juuri näille tonteille alettiin rakentaa kalliita luksustaloja. Rakennusprojektin omistaja oli miehen poika, joka oli silloin väärentänyt asiakirjat.
Äitini sanoi, että häntä alettiin tarkkailla. Hänen talonsa lähellä ilmestyi yhä uudelleen vieraita autoja.
— He ovat saaneet selville, — hän sanoi.
Ennen kuin lähdin, äitini sanoi:
Tuolloin en ymmärtänyt, kuinka vaarallista kaikki oli. Mutta mieheni oli jotenkin saanut tietää asiakirjoista. Ja samalla, kun kuuntelin hänen keskusteluaan parhaani ystävän kanssa, ymmärsin vihdoin totuuden.
He olivat tappaneet äitini. Ja juuri äsken he olivat yrittäneet tappaa minutkin.
